Leivoin vanhempainyhdistyksen kokoukseen nougatpaloja Kinuskikissan ohjeella. Tein ohjeen kaksinkertaisena niin sain koko pellillisen.

2040065.jpg

Pohja:

300 g margariinia
2 dl sokeria
4 munaa
6 dl vehnäjauhoja
6 rkl kaakaojauhetta
6 tl leivinjauhetta
2 dl maitoa

Kuorrutus:
2,5 dl pähkinäsuklaalevitettä ( n.300g )
1 marabou dubbel nougat-patukka

Vatkaa margariini ja sokeri vaahdoksi. Sekoita munat joukkoon. Yhdistä kuivat aineet keskenään. Lisää ne vuorotellen maidon kanssa. Levitä taikina pellille leivinpaperin päälle. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla n.10-13 min. Anna pohjan hieman jäähtyä.

Levitä pohjan päälle pähkinäsuklaalevitettä mahdollisimman tasaiseksi kerrokseksi. Sulata Dubbel Nougat mikrossa. Laita pohja levitteineen 200-asteiseen uuniin n.3 minuutiksi. Valuta nougat pinnalle lusikalla kuvioiden. Ravistele tämän jälkeen leivonnaista astiaa heiluttamalla tai nostelemalla sitä leivinpaperin kulmista. Laita jääkaappiin jähmettymään. Leikkaa sen jälkeen paloiksi.

Jos teet ylläolevasta ohjeesta vain puolet, tulee piirakasta 20x20 kokoinen levy.